Hyvä akustinen suunnittelu mahdollistaa metelöinnin muita häiritsemättä

Akustista suunnittelua tarvitaan lähes jokaisessa rakennushankkeessa. Hyvä äänieristys rakennuksen eri tiloissa on merkittävä ostopäätökseen vaikuttava tekijä. Lisäksi akustiikaltaan hyvin suunnitellut tilat palvelevat erilaisia tarpeita. Hiljaisuudella on nykyään suuri arvo. Sitä osataan kysyä ja siitä ollaan valmiita maksamaan. Toisaalta tarve äänieristykselle syntyy myös silloin, kun tilojen sisällä syntyy ääntä joka voi häiritä muita. Akustisessa suunnittelussa mietitään sitä, miten ääni etenee, heijastuu ja vaimenee eri huonetiloissa.

Joroisten Taiteovi - soundlab

Joroisten Taiteovi takaa äänieristyksen laadun testaamalla itse

Joroisten Taiteovi tarjoaa asiakkailleen moderneja ja toimivia ratkaisuja, jotka kestävät käyttöä ja aikaa. Tästä syystä Joroisten Taiteovi halusi lähteä mukaan projektiin, jossa he rakensivat yhdessä Karelia-ammattikorkeakoulun ja OC System Oy:n kanssa ilmaääneneristysmittauslaboratorion. Uutta ilmaäänen eristysmittauslaboratoriota käytetään sekä yrityksen omiin tarpeisiin että vuokrattavaksi muille alalla toimijoille.

—Kun asiakas haluaa seiniltä tiettyä ominaisuutta, voimme testin avulla varmistaa, että asiakas saa täsmälleen sellaiset tuotteet, mitkä vastaavat heidän tarpeitaan. Omassa laboratoriossamme meillä on mahdollisuus mittauttaa kaikki tuotteemme. Kun mittaustuloksia on paljon, voimme helpommin kehittää uusia kokonaisuuksia, Joroisten Taiteovien toimitusjohtaja Petri Boman sanoo tyytyväisenä.

soundlab3

Yksi Suomen suurimmista

Vuoden 2017 lopussa valmistunut laboratorio sijaitsee Joroisten Taiteovien tiloissa Kuvansissa. Tähän laboratorioon mahtuu suurimmillaan jopa 3m x 2,5 m kokoiset koekappaleet ja se on vuokrattavissa kaikille alan toimijoille vuoden 2018 maaliskuusta lähtien. Tämän mittaluokan ilmaäänen erityismittauslaboratoriota ei ole Suomessa kuin muutama ja siksi sille on ollut tilausta erityisesti Itä-Suomen alueella. Sieltä kappaleita on jouduttu aiemmin lähettämään testattavaksi toiselle puolelle Suomea. Nyt testaaminen onnistuu lähempänä ja pienentyneen hiilijalanjäljen lisäksi se säästää alan toimijoilta sekä aikaa että rahaa.

Laboratorion suunnittelussa ja kehittämisessä on tehty yhteistyötä alan huippuosaajien kanssa ja sen toivotaan edistävän akustisia ominaisuuksia sisältävien tuotteiden kehittämistä. Ilmaäänen eristysmittauslaboratoriota voivat käyttää kaikki ne, jotka valmistavat äänieristystuotteita.

Fakta:

  • Mittaa ja tutkii eri tyyppisten rakennusosien ilmaääneneristävyyttä käytännössä
  • Tilaa jopa 3m x 2,5m kokoisille kappaleille
  • Sijaitsee Joroisten Taiteovien tiloissa Kuvansissa
  • Vuokrattavissa vuoden 2018 alusta lähtien kaikille alan toimijoille ja tarvittaessa mittauspalvelun tuottaa Karelia AMK Rakennuslaboratorio

Kysy lisää laboratorion vuokraamisesta Petri Bomanilta.
Puh: 0400-849 705 [email protected]