Kipeitä päätöksiä

Olemme yrittäjyyden alkutaipaleella törmänneet toistuvasti lauseeseen ”teillä on tässä kipeitä päätöksiä tehtävänä”. Siitä on muodostunut meille jo jonkinlainen slogan. Sitähän se yrittäjyys on. Päätöksiä on tehtävä järjellä eikä niinkään sydämellä ja pidettävä katse tiukasti tulevaisuudessa. Tietynlaiset tunnesiteet ihmisiin ja asioihin on pakko jättää syrjään ja tarkastella asiaa mahdollisimman objektiivisesti. Se ei aina ole helppoa.

Kun yritystoiminta ja rahoitus oli saatu kuntoon, oli tartuttava nopealla tahdilla kassaa syöviin toimintoihin. Ensimmäisinä toimenpiteinä oli lakkauttaa Kuopiossa 70-luvun alusta asti toiminut, aurinkosuojatuotteita myynyt sivutoimipiste ja luopua yrityksen vanhimman, jo 13 vuotta ennen Joroa perustetun brändin käytöstä.

Kuopion myymälän toiminta oli ollut tappiollista useamman vuoden ja Joron kassa ei antanut myöten jatkaa tätä kannattelua enää, vaikka liikkeellä olikin oma uskollinen asiakaspiirinsä. Resurssit oli pakko keskittää ydintoiminnan kehittämiseen ja kannattavuuteen. Myymälän lopettamisen myötä oli myös luovuttava myymälänhoitajasta, joka oli uutterasti yksin hoitanut toimipistettä. Työtovereista tulee läheisiä, joten tämä ei tietenkään ollut helppo tehtävä. Kaikki kiitos ja kunnia tälle myymälänhoitajalle on annettava, sillä irtisanomisesta huolimatta hän jatkoi työtään aivan kuten ennenkin.

PermaSäle nimen käytöstä luopuminen liittyi vahvasti yrityksen perustamishistoriaan ja ravisutti Joroa isoin harppauksin eteenpäin. Jorohan on alkujaan syntynyt sälekaihtimia ja rullaverhoja valmistavan PermaSäle-tuotemerkin ympärille ja yksilöityy vahvasti, lähinnä paikallistasolla, tälle nimelle. Kuitenkin tänä päivänä 80 % liikevaihdosta tulee tilanjakotuotteista, joita myydään nimenomaan Joroisten Taiteoven nimen alla.

Meidän näkemyksen mukaan siis Perma oli niin mennyttä aikakautta ja tunnettuus Suomen mittakaavassa pientä emmekä halunneet tai voineet panostaa brändäykseen mittavia resursseja joten päätimme luopua koko tuotemerkin käytöstä omassa aurinkosuojamyynnissämme. Pieni hitunen historiaa jäi kuitenkin elämään ainakin toistaiseksi Varkauden keskustaan. PermaSäleen perustajan pojan myymälään, Akin posliinistudioon.

Tällä muutoksella lähdimme siis säästöjen lisäksi hakemaan kattavampaa ja kehittyneempää tuotevalikoimaa ja valmiiksi tunnettua brändiä Artic-ketjun kautta. Olimme jo alustavasti neuvotelleet oman Artic Store-myymälän avaamisesta olemassa olevan Kuvansin tehtaanmyymälän yhteyteen ja Kuopion liikkeen sulkeminen potkaisi tämän projektin eteenpäin.

Vanhasta luopuminen tekee tilaa uudelle. Vaikka pohjimmaiset syyt toimenpiteille olivat taloudellisia niin uusi tapa myydä aurinkosuojatuotteita on valikoiman laajenemisen myötä tuonut myös piristystä myyntityöhön. Uudet nykyaikaiset puitteet ja valikoima. Pikkuhiljaa eteenpäin etenevä, elämyksiä luova myymälä ja rohkeus ottaa riskejä vievät joron jälkiä taas hieman lähemmäs tavoitetta, matkaa kohti menestystarinaa.

Kun säästöä tuovat toimenpiteet oli saatu alulle piti kaikki voima keskittää kassakriisiin, joka kuitenkin oli akuutein este toiminnan tiellä. Kriisiä käymme läpi seuraavassa blogissa, pysythän jäljillä…